...

Voittoja & oppia TKA:n salikisoista

Viikonloppuna Crestin thainyrkkeilyn junnu- ja aikuisottelijat kilpailivat Tampereen Kamppailuakatemian salikisoissa. Junnuille salikisat olivat valmistava 3.5-4.5. oteltavia SM-kisoja varten.

Voittoihin yltivät tällä kertaa Leon Phetsanghat ja Johannes Tamm. Ottelukokemusta tulevia koitoksia varten tuli Keron Kottiselle, Abdullah Jawalille sekä Jeremi Hakuliselle.

Aikuisten matseista Karim astui ensimmäisenä kehään, kohdaten TMT:n taitavan Elmo Järvenpään. Karimille matsi oli debyytti, kun taas Järvenpäällä otteluja oli takana kolme. Karim ei päässyt halutulla tavalla prässäämään, kun vastustaja oli teknisesti askeleen edellä. Kone alkoi hieman hyytyä, ja kun tuli kolmas luvunlasku astui tuomari väliin ja pisti matsin poikki. Jokatapauksessa hyvät opit.

Seuraavaksi otteli Niilo Kekkonen isäntäsalin Alexandro Siveniusta vastaan. Niilo otteli samalla taktiikalla kuin viime matsissaankin, eli prässäsi kovaa ja haki matsin lähiotteluun. Niilo teki tehokkaasti suoria polvia clinchistä, ja toisen erän alkupuolella ottelu keskeytettiin Niilon kovan prässin ja lähiottelun ansiosta.

Seuraavaksi Crestin thainyrkkeilijöitä nähdään tositoimissa 3.-4.5 lasten (10-15v) SM-kisoissa ja 10.5. Helsinki Thaiboxing Clubin salikilpailuissa.

Leave a Reply

GETTING STARTED IS EASY!

Simply fill out the form below and then schedule Your FREE intro session on the next page.

Shortly after we will be in touch with you to confirm your intro session. We are excited to meet you!

(give our form below a second to load, we love you for it!)

Oletko tulossa kertakäynnille?

Olis mahtavaa saada sut messiin!
HUOM! Ryhmäkoot ovat rajallisia.

Jos haluat varata paikan treeneihin, niin täytä alla oleva lomake ja kerro, minä päivänä olisit tulossa – yksi meidän valmentajista ottaa suhun yhteyttä ja varaa sinulle paikan tunnilta.

Kertakäynti hinnasto

Löydät meidät osoitteesta
Läkkisepäntie 11 C,
Helsinki, Uusimaa, 00620

(045) 490-3674

Hinnoittelumme on yksinkertaista

Haluamme tarjota juuri sinulle sopivan jäsenyyden / kurssin.

Täytä vain alla oleva lomake, niin joku tiimistämme lähettää sinulle ajankohtaiset jäsenyys- ja kurssitiedot.

Treenien aloittaminen meillä on todella helppoa

Täytä vain alla oleva lomake ja olemme sinuun yhteydessä, niin ohjaamme sinut oikeaan paikkaan.

Pian sen jälkeen otamme sinuun yhteyttä vahvistaaksemme ajan. Emme malta odottaa, että hyppäät mukaan treeneihin!

(anna lomakkeelle hetki aikaa latautua – kiitos kärsivällisyydestä!)

Seraphinite AcceleratorOptimized by Seraphinite Accelerator
Turns on site high speed to be attractive for people and search engines.