...

Ruskiksen skabat & thainyrkkeilijät TJJK:lla

Crestin ottelijat ovat olleet aktiivisesti kilpailemassa nyt peräkkäisinä viikonloppuina. 2 viikkoa sitten 20.9.
thainyrkkeilijät ottelivat TJJK:n salikisoissa, ja viime viikonloppuna 27.9. nyrkkeilijät perinteisissä Ruskiksen skaboissa.

Tampereella ottelivat Leo Phetsangkhat, Keron Kottise sekä Emma Hakanpää. Keron urakoi kaksi ottelua.
Ensimmäisessä Keron onnistui viemään kaikki erät nimiinsä ja ottamaan selkeän voiton. Seuraavassa oli
vastassa pienempi kaveri, joten kontaktia rajoitettiin. Vastustaja tuli kuitenkin kovaa päälle, ja
Keronia varoitettiin kerran liiallisesta kontaktista. Siitä huolimatta voitto Keronille tuomariäänin 3-0.

Emma ei tällä kertaa saanut täysin pysäytettyä vastustajan prässiä, joten tappio ottelusta tuomariäänin 3–0.
Hyvää oppia kuitenkin jatkoa varten!

Leo kävi tiukan ottelun taitavaa vastustajaa vastaan. Molemmilla oli hetkensä, mutta Leo
onnistui prässäyksessä entistä paremmin ja vei matsista voiton tuomariäänin 2-1.

Perinteiset Ruskiksen skabat oteltiin 27.9., ja Crestiltä kehään astui Anton Ahola (-65kg), Bilal Alin (-70kg) ja
Miro Saren (-70kg).

Anton kohtasi Combat Academyn Leevi Sammin. Ottelu oli vauhdikas, josta Anton vei voiton tuomariäänin 3-0.

Bilal voitti Savate Clubin Oliver Ikosen tuomariäänin 2-1, saaden viimeisessä erässä
varoituksen puskemisesta, menettäen yhden pisteen. Näin ollen yksi tuomari katsoi matsin tasan, kahden muun
katsoessa Bilalin voittajaksi.

Miro hävisi matsinsa kokenutta Espoon Kehähaiden Tatu Maunua vastaan, jolta löytyy potkunyrkkeilyn
maailmanmestaruus ja nyrkkeilystäkin kokemusta. Miro otteli kuitenkin rohkeasti paljon kokeneempaa kaveria
vastaan, ja sai hyvää oppia jatkoa varten.

Leave a Reply

GETTING STARTED IS EASY!

Simply fill out the form below and then schedule Your FREE intro session on the next page.

Shortly after we will be in touch with you to confirm your intro session. We are excited to meet you!

(give our form below a second to load, we love you for it!)

Oletko tulossa kertakäynnille?

Olis mahtavaa saada sut messiin!
HUOM! Ryhmäkoot ovat rajallisia.

Jos haluat varata paikan treeneihin, niin täytä alla oleva lomake ja kerro, minä päivänä olisit tulossa – yksi meidän valmentajista ottaa suhun yhteyttä ja varaa sinulle paikan tunnilta.

Kertakäynti hinnasto

Löydät meidät osoitteesta
Läkkisepäntie 11 C,
Helsinki, Uusimaa, 00620

(045) 490-3674

Hinnoittelumme on yksinkertaista

Haluamme tarjota juuri sinulle sopivan jäsenyyden / kurssin.

Täytä vain alla oleva lomake, niin joku tiimistämme lähettää sinulle ajankohtaiset jäsenyys- ja kurssitiedot.

Treenien aloittaminen meillä on todella helppoa

Täytä vain alla oleva lomake ja olemme sinuun yhteydessä, niin ohjaamme sinut oikeaan paikkaan.

Pian sen jälkeen otamme sinuun yhteyttä vahvistaaksemme ajan. Emme malta odottaa, että hyppäät mukaan treeneihin!

(anna lomakkeelle hetki aikaa latautua – kiitos kärsivällisyydestä!)

Seraphinite AcceleratorOptimized by Seraphinite Accelerator
Turns on site high speed to be attractive for people and search engines.