Lauantaina 20.10 kävi pieni iskuryhmä Metsälästä hakemassa kisakokemusta Herttoniemessä GB-Gymin salikisoissa.

Sinivöisten -70kg sarjassa kisaava, seuramme aktiivisimpiin kilpailijoihin lukeutuva, Samu El Muuronen päihitti kaikki vastustajansa siinä määrin että hänelle ripustettiin kaulaan kultainen mitali sarjan voiton kunniaksi.

Ensimmäisessä ottelussa väsyneesti otellut Muuronen heräsi finaaliin jossa esitti väkevää ohittamista ja lopulta kuristi vastustajansa ennen täyttä aikaa selästä.

Niinikää sinivöisissä mutta painavammassa sarjassa -88,3kg kilpailleet Jonas Campos ja Lassi Waismaa väänsivät itsensä palkintopallille Campoksen ottaessa hopeaa ja Waismaan pronssia.

Sinivöisten -76kg sarjassa Josef Gullmets väänsi itsensä myös palkintosijoille ottaen pronssia sarjastaan.

Ensikosketuksen kisatatameille kävi ottamassa valkovöisten sarjassa -82,3kg Olli Säkkinen jonka matka päättyi tällä kertaa ensimmäiseen otteluun mutta tärkeää kokemusta rikkaampana.

Hienoja otteita kaikilta! Seura onnittelee kaikki mitalisteja