Sunnuntaina 4.10 kruunattiin suuri joukko tuoreita suomenmestareita kun Suomen Brasilialaisen Jujutsun liitto järjesti Lempäälän Ideaparkissa samana päivänä niin nuorten, senioreiden kuin joukkeidenkin SM-kilpailut. Crestillä oli edustusta senioreissa (+35-vuotiaat) ja joukkuekisassa. BJJ Suomi streamasti kilpailuista laadukkaan juonnetun livelähetyksen jonka yhteistyökumppanina myös Crest toimi. Matseja pääsee katsomaan osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=UB0olQbNNVc

Naisten senioroiden avoimen painoluokan hopealla Miia Isola ja pronssilla Marika Vainola.

Valtaosa edustuksesta pääsi valloittamaan palkintopallin. Naisten senioreiden kaikkien värivöiden +64kg sarjassa otellut Miia Isola nappasi sarjan pronssia ja Marika Vainola hopeaa. Samainen tehokaksikko kapusi podiumille myös avoimessa painoluokassa mutta osat vaihtuivat Isolan yltäessä tällä kertaa hopealle ja Vainolan pronssille. ”Seniori”-sanan ei kannata antaa hämätä, sillä ainakaan Crestin mimmejä ei voi syyttää ainakaan hidastumisesta. Marika ja Miia kävivät vielä paikkaamassa Imatran porukkaa joukkuekisassa ja otteluita kaksikollle kertyi päivän aikana toistakymmentä.

Marikan mitalisaalis. Eniten hymyilytti kuitenkin nopeasta ja näyttävästä lopetusvoitosta palkinnoksi kuitattu Kinder-muna
Miian päiväpalkka.

Kamppaileminen on kovaa puuhaa. Huoltojoukkojen MVP, Leena Lumilampi, tyhjentää vainolan osumaa ottaneen korvan tatuointiartistin rautaisella ammattitaidolla.

Seniorimiehissä mitalikantaan iskivät myös valkovöiden -70kg -sarjassa otellut Teemu Bäckman ja miesten värivöiden -70kg -sarjassa taistellut Yamato Yoshida. Molemmille tuloksena hopeaa. Miesten värivöiden -94.3kg -sarjassa otellut Anssi Juoperi joutui tällä kertaa tyytymään avauskierroksen tappioon.

Tuore suomenmestari Yamato Yoshida ylsi seniorikisoissa hopealle.
Valkovöisten ”ikämiesten” sarjassa väkevästi otellut Bäckman joutui taipumaan vasustajalleen ottelun viimeisillä hetkillä.

Joukkuekisoihin Crest sai yhden oman joukkueen: elite -76kg (purppura-, ruskea- ja mustavyöt). Joukkueeseen osallistuivat Yamato Yoshida, Josef Gullmets, Ville Markkanen ja Samuel Muuronen. Viimehetken peruuntumisen takia joukkue jäi yhtä miestä vajaaksi. Joukkuekisat käydään 5 vs 5 -systeemillä, jossa ensin kolme voittoa saavuttanut joukkue etenee jatkoon. Vajaan joukkueen vuoksi Crest oli kuitenkin aina yhden perässä ja näin ollen häviäisi kisan suoraan jo kahdesta tappiosta. Vastustajien etumatka oli lopulta liikaa molemmissa matseissa kun Crest kohtasi ensin Tampereen Ju-Jutsukoulun ja seuraavaksi Polar Jiu Jitsu Teamin. Tuloksena siis kolmen joukkueen kisasta pronssia.

Joukkuekisan ottelujärjestyksen suunnittelua.



Polar Jiu Jitsu Team nousi korkeimmalle pallille sarjassa elite -76kg.