Ruttukorvien eliitti kokoontui viime viikolla Roomaan, jossa oteltiin brasilialaisen jujutsun Euroopan mestaruuksista. Crestiä edustamassa oli tuore purppuravyö Waltteri Myötyri painoluokassa -76kg.

Waltterin voittoputki alkoi ensimmäisessä matsissa nopealla käsilukolla. Seuraavassa matsissa painittiin täyteen aikaan asti ja voitto tuli pisteillä. Viimeisessä ottelussa ennen semifinaaleja ei tarvinnut painia pitkään, kun vastustaja joutui nopeasti jälleen saaliiksi Waltterin käsilukolle. Semifinaaleissa vastassa oli kokenut ja fyysinen jujutsuka, jota vastaan pyrittiin hakemaan jalkalukkoa. Lopulta kävi niin, että Waltteri jäikin itse käsilukkoon.

Ammattimaisesti järjestetyistä kisoista ja voittoputkesta jäi kuitenkin hyvä fiilis, oppia ja pronssimitali käteen. Kilpakumppanien taso oli kova ja suorituksesta voi olla ylpeä, varsinkin kun kyseessä olivat ensimmäiset kisat purppuravyöllä.

Seura onnittelee Waltteria EM-pronssista!

Seuraavan kerran Crestin jujutsukat nähdään tatameilla No-Gi SM-kilpailuissa 26.2-27.2.